Kiltavanhimman tervehdys 2019
- Janne Teliranta
- Feb 5, 2019
- 1 min read
Pakkauskillan toimintavuosi 2019 starttaa hyvinkin muuttuneessa kokoonpanossa kiltahallituksen osalta, kun kuuden erovuoroisen henkilön tilalle vaihtui uudet hallitusjäsenet. Myös kiltavanhimman sekä seremoniamestarin arvokkaat pestit on luovutettu kiltavanhimman osalta allekirjoittaneelle ja seremoniamestarin osalta Päivi Hakasuolle. Vuoden 2017 alusta Killan muuttuessa rekisteröityneeksi yhdistykseksi, oli suuri rooli ensiaskelissa ja kivijalan muuraamisessa sen hetkisellä Kiltaneuvoston kokoonpanolla. Perusta on muurattu tukevaksi, isot kiitokset siitä edelliselle kokoonpanolle, tämän kivijalan päälle on turvallista rakentaa ja ideoida jälleen uutta. Killan uutta strategiaa on alettu pohtimaan ja jäsenmäärä halutaankin pitää vähintään nykyisellä tasollaan, mutta panostuksia tehdään niin sisältöön kuin Pakkausalan peruskurssilaisten tietouteen Killan toiminnan monimuotoisuudesta sekä ennen kaikkea sen tarjoamasta upeasta verkostoitumisalustasta. Nykyisten Killan jäsenten osalta tutkitaan tarkemmin jäsenprofiilit, jotta voidaan mahdollisesti luoda Pakkauskillalle alueellisia jaoksia ja toimintaa niiden sisällä. Vuosi tulee tuomaan tullessaan myös mentorointiohjelman, joka tarjoaa mahtavan väylän jakaa monipuolista osaamista Killan jäsenten kesken. Kuluva vuosi tulee olemaan Killan oman mentorointiohjelman testivaihe, josta kootaan kokemukset, kun ensimmäiset prosessit on saatu päätökseen. Killan tarkoitus on jatkossa myös lisätä jäsenkunnalle kohdistuvia koulutuksia, esimerkiksi esiintymistaidon koulutus tullaan tuomaan tarjolle alkuvuodesta 2019. Rohkeasti ilmoittautumaan mentoriksi tai mentoroitavaksi, laitetaan kaikki se pursuava tietotaito ja osaaminen jakoon joka tässä upeassa ryhmittymässämme on kiistattomasti tarjolla! Janne Teliranta
Kiltavanhin
Pohjoismainen markkina: Puhtaat linjat, mukavuuden rakkaus ja eroottinen avoimuus
Pohjoismaissa (Ruotsi, Tanska, Suomi, Norja) elämäntyyli keskittyy usein mukavuuteen ja minimalistiseen muotoiluun, mutta myös avoimeen suhtautumiseen seksuaalisuuteen. Tämä näkyy verkkokaupassa: toiminnalliset skandinaaviset huonekalut yhdistyvät hillittyihin seksileluihin, lisäksi tarjolla on kylmän ilmaston vaatetusta tai viikinkityylisiä koruja.
Avaintarjoukset pohjoismaisessa maailmassa
Rattan-Moebler.shop: Rottinkikalusteita (Ruotsi), täydellisiä kotoisaan hygge-tyyliin.
AnalPlugg.shop: Korkealaatuisia anustappeja, osa vapaamielistä näkemystä nautinnosta.
Varmefiltar.shop: Lämpöhuopia kylmien talvien varalle.
Viikinkikoruja.shop: Viikinkikoruja (Suomi), riimuja ja Thorin vasaroita.
VaggklockorSverige.shop: Seinäkelloja puhtaalla muotoilulla (Ruotsi).
Plus-Size-Toj.shop: Inklusiivista muotia (Tanska).
Seksikkaat-Mekot.shop: Seksikkäitä mekkoja (Suomi), jotka osoittavat, että pohjoismaat voivat olla vietteleviä.
Boerne-Ur.shop: Lastenkelloja (Tanska).
Stressbollar.shop: Stressipalloja (Ruotsi).
Barnvagnar.shop: Lastenvaunuja (Ruotsi).
Spetsklanningar.shop: Pitsimekkoja (Ruotsi).
Min-Vaegur.shop: Seinäkelloja (Tanska).
Vinreoler.shop: Viinitelineitä (Tanska).
Vandkander.shop: Kastelukannuja (Tanska).
Jouluvalot-Maailma.shop: Joulukoristevaloja (Suomi).
Merenneidon-Pyrstö.shop: Merenneidon pyrstöjä (Suomi).
Baskerit-Suomi.shop: Baskereita (Suomi).
Stringtruser.shop: String-alushousuja…