Tervehdys kiltaneuvoston mentorointivastaavalta

February 10, 2020

Pakkauskillan mentorointitoiminta on lähtenyt liikkeelle mukavasti. Meillä on tähän mennessä puoli tusinaa paria eri vaiheissa mentorointipolkuaan. Kokemukset mentoroinnista, joita on jaettu kiltaneuvoston tietoon, ovat olleet positiivisia ja siitä me kiltaneuvostossa olemme todella iloisia. Tiedämme, että mentorointia tehdään paljon myös yrityksissä varsin kiinteiden aikataulujen ja usein paljon raportointia vaativien prosessien mukaan. Killassa mentorointi on vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Olemme kiltaneuvoston kanssa pyrkineet kehittämään toimintaa niin, että mentorointiprosessi olisi mahdollisimman kevyt ja joustava, ja samalla mentorointiparille antoisa.

 

Kiinnostuksestaan molempiin rooleihin voi ilmoittaa Killan nettisivujen kautta, mutta olemme myös huomanneet tarpeelliseksi etsiä varsinkin mentoreita suoraan killan jäsenistä. Tämä on mahdollistanut sen, että olemme pystyneet paremmin vastaamaan mentorointia hakeneiden tarpeisiin. Ja tokihan mentoroitava voi itsekin ehdottaa itselleen mentoria. Tarttukaa siis tilaisuuteen, jos joskus puhelin soi, ja kiltaneuvoston nimissä tällaista teillekin ehdotetaan.

 

Muistutan tässä nyt samalla liittymään Killan sosiaalisen median ryhmiin (LinkedIn; Facebook). LinkedIn varsinkin on hyödyllinen, niin kiltaneuvoston jäsenille mentoreita etsiessä, kuin myös virtuaalisena ammatillisena osoitekirjana, jossa yhteys säilyy, vaikka käyntikortit vaihtuisivat.

 

Moikataan möötissä :)

 

Hanna Koivula

 

Please reload

Our Recent Posts

Tervehdys kiltaneuvoston mentorointivastaavalta

February 10, 2020

Uuden kiltavanhimman tervehdys

January 13, 2020

Kiltavanhimman tervehdys 2019

February 5, 2019

1/1
Please reload

Tags

Please reload

  • Pakkauskilta ry
  • Pakkauskilta ry

©2019 by Pakkauskilta.